Historia

Toimintaa vuodesta 1972 asti

Hiidet ry on Lehtisaaren, Kaskisaaren ja Kuusisaaren alueen urheiluseura, joka on toiminut vuodesta 1972 aina tähän päivään asti. Toiminta on painottunut lasten ja nuorten urheilu- ja liikuntatoimintaan, mutta jatkuvasti myös aikuiset ovat päässeet osallisiksi seuran järjestämästä toiminnasta.

Hiidet ry toimii vapaaehtoisvoimin ja se on ollut tärkeä yhteishenkeä kasvattava tekijä alueellaan. Urheilu ja liikunta on tuonut alueen ihmisiä ja perheitä yhteen sekä pitänyt asukasyhteisön virkeänä ja aktiivisena.

Hiidet Ry urheiluseura Lehtisaari Helsinki

Perustava kokous 8.10.1972

Hiidet ry:n, tai silloisen Lehti-, Kaski-, ja Kuusisaaren urheiluseuran perustava kokous pidettiin 8.10.1972 Lehtisaaressa. Kokouksen puheenjohtajana toimi Leo Ruohonen. Seuran perustaminen syntyi alueen asukkaiden toiveiden ja tarpeiden pohjalta. Perustavassa kokouksessa oli 13 asiasta kiinnostunutta henkilöä. Seuran toimintaa johtaa ja sen taloudenhoidosta sekä omaisuudesta huolehtii ja vastaa sekä seuraa edustaa vuosikokouksen valitsema johtokunta.

Perustavaan johtokuntaan valittiin seuraavat henkilöt:

  • Kai Hietaranta (dipl.ins.)
  • Göran Stubb (myynt.joht.)
  • Elina Kivelä (koulul.)
  • Antti Heikinheimo (koulul.)
  • Veikko Allinen (voim.op)
  • Saara Arho (voim.op)
  • Liisa Ant-Wuorinen (fil.maist.)
  • Marja-Terttu Luukko (voim.op)

Seura liittyi Suomen Valtakunnan Urheiluliitto SVUL ry:n jäseneksi. Saaren historiaan nojautuen päädyttiin toistaiseksi nimeen Hiidenpennut.

Ensimmäisessä Helsingin kaupungille suunnatussa avustushakemuksessa Hiidet ry kiteyttää urheilutoimintansa tarkoitusta seuraavasti:

”Korostettakoon vielä, että seuramme ei varsinaisesti tähtää korkeisiin huippu-urheilullisiin tavoitteisiin, vaikka sellaisista olisimme tietenkin ylpeitä. Päätarkoituksemme on järjestää jäsenillemme ja ystävillemme liikunnallisia harjoituksia ja kilpailutilaisuuksia hyvän kunnon ja iloisen mielen saavuttamiseksi ja säilyttämiseksi. Kun saaremme asukkaat samalla tutustuvat urheilun kautta toisiinsa – pidämme sitäkin positiivisena kehityksenä.”

Varsinkin alussa yhdistyksen taloudellinen tilanne oli hyvin heikko. Hiidet ry:llä ei ollut omia liikuntatiloja eikä varoja. Yhteisöllisyys ja vapaaehtoistoiminta oli tärkeässä roolissa toiminnan ylläpitämisessä. Sama periaate pätee tänäkin päivänä vahvasti Hiisien toiminnassa.

Lehtisaari ja Keskisaari seuran toiminta kehittyy

Seuran toiminta kasvaa ja kehittyy

Ensimmäisen toimintavuoden jälkeen Hiidet ry urheiluseuralla oli 81 maksanutta jäsentä. Jäsenmaksu oli ollut senioreilta, eli yli 20-vuotiailta kymmenen markkaa ja junioreilta viisi markkaa. Politiikkana kuitenkin oli, että ainoastaan yhden seniorin perhettä kohden tarvitsee maksaa korkeampi jäsenmaksu ja loput maksavat viisi markkaa. Kannatushinta oli 50 markkaa.

1973 urheiluseuran nimi vaihtui. Uudeksi nimeksi valikoitui ”Hiidet”. Urheiluseuran naisosasto nimeltään ”Hiiden akat” aloitti myös toimintansa. Samana vuonna seura laajensi toimintaansa urheilun lisäksi joulupukkipalveluun, mikä toi mukavasti voittoja seuralle. Jääkiekkokaukaloa oli tavoiteltu ja neuvoteltu asiasta kaupungin kanssa, mutta tuloksetta. Luistelurieha oli kuitenkin suosittu tempaus ja toi voittoja Hiisille.

Seuran jäsenmäärä kasvoi nopeasti, ja vuonna 1976 jäsenmaksun maksaneita jäseniä oli jo 223. Lisäksi toimintakertomuksen mukaan toimintaan osallistui jonkin verran alueen lapsia ja nuoria, jotka eivät olleet seuran jäseniä.

Hiidet ry on järjestänyt alusta alkaen hyvin monipuolista toimintaa, johon on kuulunut niin viikoittaisia harjoituksia, kilpailuja, lajiesittelyjä kuin erilaisia tempauksia yhteishengen luomiseksi.

Katsaus vuoden 1980 toimintakertomukseen antaa hyvän kuvan seuran järjestämän toiminnan monipuolisuudesta:

  • Jalkapalloharjoituksia oli keväällä järjestetty seuran pojille kahdesti viikossa. Syksyllä pikkupoikien jalkapallojoukkue osallistui Espoon alueen nappulaliigaan. ”Joukkueeseen kuului lähes kaikki saariltamme löytyvät kymmenvuotiaat, innostus on ollut hyvä ja joukkuehenki esimerkillinen”, kuvaillaan Lehtisaaren nappulajoukkuetta.
  • Naisten kuntovoimistelu on ollut talvikauden tärkein toimintamuoto. Ryhmään olisi ollut enemmänkin halukkaita, mutta parempien tilojen puutteessa peruskoulun ala-asteen ahtaaseen luokkahuoneeseen mahtui kerrallaan voimistelemaan vain noin 15 naista.
  • Lapsille järjestettiin myös satujumppaa ja laji saikin innokkaan vastaanoton!
  • Seura oli saanut järjestettyä lähikoulun pihalle koripallotelineet, jotka ovat olleet kaikille vapaasti käytettävissä. Seuran omistuksessa on myös kaksi lentopalloverkkoa sekä palloja.
  • Lisäksi seura on järjestänyt paljon tempausluontoista ohjelmaa, muun muassa syksyn maastojuoksut, urheiluvälineiden vaihtomarkkinat, jääjuhlat (mikä joinakin vuosina jouduttiin valitettavasti perumaan huonon jäätilanteen vuoksi) ja hiihtokilpailut.
Meren rantaa talvella seuran toiminta
Rantapolku syksyllä seuran tulevaisuus

Monissa tempauksissa on ollut mukana myös Lehti-, Kuusi-, ja Kaskisaaren muita toimijoita kuten ostoskeskuksessa toimivia yrittäjiä. He ovat muun muassa lahjoittaneet palkintoja kilpailujen voittajille. Hiidet ry on jokaisessa vuosikokouksessaan osoittanut kiitollisuuttaan näitä yrityksiä kohtaan, jotka ovat antaneet tukensa pienelle urheiluseuralle.

Hiidet ry on tehnyt historiansa aikana yhteistyötä myös mm. paikallisen koulun, seurakunnan, Lehtisaariseuran sekä Lions Clubin kanssa. Lokakuussa 2022 Hiidet ry täytti 50-vuotta ja juhlisti pitkää historiaansa illallisjuhlassa Keilaniemen rannassa. Arvokkaassa juhlassa kuultiin mieleenpainuvia puheita ja jaettiin hauskoja muistoja Hiisien urheilullisten vuosien varrelta.

 Hiidet ry on ylpeä pitkästä ja aktiivisesta historiastaan ja haluaa tarjota tänään sekä tulevaisuudessa liikunnallisia elämyksiä alueen asukkaille. Saariston vahva yhteishenki ja aktiivinen, vapaaehtoisuuteen pohjautuva toiminta on yhteinen voimavaramme. Meillä on saarten upea luonto, Lehtisaaren koulun ja päiväkodin toimiva liikuntasali sekä Lehtisaaren tekonurmikenttä ja kentän viereiset liikuntatelineet, jotka kokonaisuutena mahdollistavat monipuolisen ja miellyttävän harrastustoiminnan alueellamme.

Kysyttävää ryhmäliikunnoista tai osallistumisesta?